Miksi laskussa ei näy palvelunumeron tarkkaa puhelinnumeroa.
Moikka, minua on veloitettu siitä, että olen soittanut johonkin maksulliseen numeroon mutta tämä puhelinnumero ei näy laskussa enkä muista soittaneeni mihinkään maksulliseen numeroon. Haluaisin selvityksen siitä ennenkuin maksan laskuni. Tämä sama asia tapahtui viime laskussa myös mutta maksoin sen pois koska en kerennyt ottaa selvää siitä.
Seuraa viestiä
1
seuraajaa
Hei Tuyet!
Näet puheluerittelyn Minun palvelustani Laskut-osion takaa kun valitset Tapahtumat-linkin kyseisen laskun kohdalta. Peittelemätön erittely voidaan myös toimittaa kun olet suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme.
Hei
Hieman vastaava kysymys. Ihmettelen omaa laskuani, koska puheluita muihin liittymiin on tullut yli 300 min ja laskun summa yli 20 euroa tältä osin. En koskaan aiemmin ole vastaavia määriä puhunut ja nyt epäilen laskun oikeellisuutta. Haluaisin tietää, mihin numeroihin on soitettu ja kuinka pitkiä puheluita. Puhelimeni historiasta ei löydy mitään selittävää/poikkeavaa. En pääse "minun palvelustani" edes katsomaan avoinna olevaa laskua, muita maksettuja laskuja kylläkin. Avoinna olevassa laskussa on mahdollista vain laskun numeron kautta päästä eteenpäin ja tällöin linkki ohjautuu kauppaan. Muut laskut ovat kyllä PDF muodossa. Edellisessä ohjeessa olevaa Tapahtumat linkkiä en "minun palvelustani" Laskut välilehden alta löydä, joten tästä neuvosta ei ole mitään hyötyä.
Hei Sari!
Huomioithan että DNA Minun palveluni -sivustolla on käytännössä kaksi eri osiota. Kun kirjaudut palveluun, avautuvalla DNA Minun palveluni etusivulla on listattuna kaikki palvelusi.
Vasemmanpuoleinen sarake sisältää vanhat puhelinliittymät, kiinteät nettiyhteydet ja viihdepalvelut
Oikeanpuoleinen sarake sisältää uudet puhelinliittymät, mokkulat ja maksuaikasopimukset, puheluerittelyt löytyvät tämän sarakkeen sisältäviltä puhelinliittymiltä
Hei Iiro
Kiitos nopeasta vastauksesta, mutta vastauksesta ei ollut valitettavasti minulle apua. Tarkoittaako vastauksesi, että koska minulla on DNA onni S liittymä (joka kyllä ensi kuusta poistuu/vaihtuu) en pääse katsomaan näitä tietoja eli laskuja/tapahtumia? Etusivulla vasemmanpuoleisessa sarakkeessa on kaikki tämänhetkiset palveluni: omat laskuni, DNA taloyhtiölaajakaista, DNA liikkuva laajakaista L, DNA onni S ym. Mutta oikeanpuoleisessa sarakkeessa lukee Siirry palveluiden hallintaan (johon en pääse) ja Kysyttävää laskusta? ohjeet hukassa? linkit.
Pankkini kautta pääsen kyllä näkemään avoinna olevan laskun, mutta en pääse tarkastelemaan puheluerittelyitä. Miten pystyn saamaan tiedon puheluerittelystä viime kuulta (eli mihin puhelinnumeroon on soitettu ja kuinka pitkiä puheluita) ja maksaako näiden tietojen saaminen?
Kiitos taas vastauksesta.
Vanhemmilla DNA Onni ja Joustava -liittymillä ei ole mahdollista tarkastella puheluerittelyitä suoraan DNA Minun palveluni -sivustolla, vaan näistä vanhoista littymistä pitää aina tilata paperinen puheluerittely kotiin asiakaspalvelun p.044 144 044 kautta.
Peitetty erittely josta on puhelinnumeroista kolme viimeistä numeroa peitettynä on maksuton, täydellinen puheluerittely josta käy ilmi numerot kokonaan, maksaa 10e/kpl.
Sisältö-ja laskupalvelut, puhelu 13.9. 4.35 euroa, ei selvitystä mihin. Yritin katsoa laskuani, ei Ja, älypuhelimeni tiedot eivät ole niin pitkälle. Vanha tavallinen puhelin säilöi tiedot niin pitkäksi aikaa kun halusin. Ei tää uudistus aina niin hyvää ole.
Onko minun ymmärrettävä tämävastaus niin, että minun täytyy maksaa teille siitä, että tarkastan, onko laskutuksenne virheetön? Numerohausta ei ole apua kohteen jäljittämiseen, kun viimeiset numerot ovat XXX. En luota operaattoreiden laskutuksen enkä muunkaan toiminnan ehdottomaan virheettömyyteen kokemukseen perustuen.
Re: Yhteydenotto DNA:lta [#1825290]
Kerroit viestissäsi, että haluat laskustasi puheluerittelyn, jotta voit tarkistaa laskulla näkyvien veloitusten oikeellisuuden. DNA:n Minun palvelusta on mahdollista saada peitettu erittely laskusta, jossa puhelinnumeroiden kolme viimeistä numeroa ovat peitetty. Tämä on itsepalvelun kautta maksutonta. Jos haluat jostain tietystä laskusta täydellisen puheluerittelyn jossa näkyy koko numero johon liittymästäsi on soitettu, maksaa tämä palvelu 10,00€. Täydellinen puheluerittely lähetetään
aina kirjeitse kotiosoitteeseen. Jos siis haluat että tämä täydellinen erittely sinulle lähetetään, ilmoitathan vielä kyseisen laskun numeron, josta erittelyn haluat.
Hei Tuomo!
Nykyinen digitaalinen puhelinverkko on tapahtumatietojen osalta hyvin luotettava. Laskutuksen pohjana ovat laissa määritellyt teletunnistetiedot, joilta edellytetään erittäin suurta luotettavuutta.
Alan toimijoiden tai viranomaisten tiedossa ei ole tapauksia, joissa olisi esiintynyt suoranaista virhelaskutusta siinä merkityksessä, että operaattorin laskutustietoihin olisi ilmestynyt "tyhjästä" ylimääräisiä tapahtumia.
Maksutta DNA Minun palveluni -sivulla tarjottava peitetty puheluerittely riittää puheluiden vertaamiseen puhelimen oman puhelulokin kanssa, kunhan puhelinlokia ei ole välissä itse tyhjentänyt. Täydellisen puheluerittelyn saa tilattua asiakaspalvelusta 10e per lasku.
Kuvaus
Puhelut DNA:n numeropalveluun 118
Laskutettu 1,77min. verollinen hinta 10,841€
Soitin DNA as.palveluun ja sain vastauksen, "katso palveluntarjoajan sivuilta."
Samoin oli edellinen kerta jolloin samoin lasku oli n. 20€ kyselystä ei edes yhdistetty.
Kysymykset: Milloin on soitettu, soittokerrat ja aika? Samoin em. laskuuun aikaveloitus ja hinnoittelun perustelut? Katso: Viestintäviraston ohjeet: Kohtuuhintainen numeropalvelu 118 näkövammaisille. Kiinteähinta 0,67€ sisältää myös yhdistämisen.