Etsimäsi kommentti on joko siirretty toiseen keskusteluun tai poistettu kokonaan.

Näin käytät tehokkaasti tukisivustoa

Loistavaa huomata , että uusi sivustomme on herättänyt huomattavan määrän mielenkiintoa ja paljon hyvää keskustelua.

Tavoitteena onkin ,että voimme auttaa mahdollisimman kattavasti ongelmatilanteissa tai muissa mieleen tulevissa kysymyksissänne liittyen tuotteisiimme ja palveluumme ja samalla saada tämä arvokas tieto kaikkien nähtäville.

Jotta kaikki olisi mahdollisimman helppoa ja sujuvaa on paikallaan kertoa hieman miten homma toimii ja mitä asioita viestejä kirjoittaessa olisi hyvä huomioida.

Tässä aluksi muutama vinkki viestin kirjoittamista ajatellen:

  • Kaikki alkaa hyvästä otsikosta, joten tähän kannattaa panostaa. Mitä paremmin otsikko kuvaa asiaasi sitä paremmin myös muut samassa tilanteessa olevat käyttäjät löytävät sen. Tarvittaessa saatamme muokata otsikkoa paremmin asiaa vastaavaksi.

  • Heti kirjoittaessasi näet (oikealle aukeavassa ikkunassa) mikäli samasta asiasta on aiemmin aloitettu keskustelu johon pääset suoraan lennosta mukaan klikkaamaalla aihealuetta otsikosta. Saman aiheen alle menevät kysymykset olisi hyvä pyrkiä esittämään jo käynnissä olevien keskustelujen alla. Ainakin näitä olisi hyvä lukaista läpi sillä vastaus juuri sinun kysymykseesi saattaa olla jo kerrottuna.

  • Mikäli kukaan ei ole vielä kyseistä aiheesta kysynyt voit luoda uuden viestiketjun haluamaasi aiheeseen.

  • Pyri kirjoittamaan kysymyksesi/asiasi mahdollisimman tarkasti. Näin pystymme myös vastaamaan riittävän kattavasti. Voit liittää viestiisi liitteen (esim. kuvakaappaus virheilmoituksesta) tekstikentän alakulmassa olevan "klemmari-painikkeen" kautta.

  • Älä kuitenkaan laita henkilökohtaisia tai muuten hyvin yksilöiviä tietoja (puhelinnumero, sähköpostiosoite tms.) tekstikenttään sillä ne näkyvät julkisesti. Pyrimme siivoamaan tällaiset tiedot näkyvistä mahdollisimman nopeasti, mutta siitä huolimatta näiden laittaminen ei ole suositeltavaa.

Myös tukisivuston hallinnoinnista on esitetty meille kysymyksiä. Tarkoituksenamme on pitää tämä sivusto mahdollisimman avoimena keskustelulle, mutta kuitenkin niin, että se mahdollisimman hyvin myös palvelisi käyttäjiä ja asiakkaitamme yleisissä kysymyksissä ja ongelmatilanteissa. Tästä syystä yksittäiset hyvin spesifisti jonkin tietyn ongelmatilanteen ympärillä pyörivät kysymykset pyrimme arkistoimaan kuten myös samoista aiheista aloitetut uudet keskustelut. Näitäkään emme siis poista vaan ne eivät vain tule esiin hakutuloksissa. Keskustelun aloittanut henkilö/henkilöt voivat edelleen jatkaa aiheen alla keskustelua kanssamme tarvittaessa.

Pyrkimyksemme on itse vastata kaikkiin esitettyihin kysymyksiin mahdollisimman nopeasti, mutta haluamme tarjota tilaisuuden myös muille käyttäjille osallistua toisten auttamiseen. Näin on iloksemme jo monta kertaa tapahtunutkin.

Kiitos kaikille aktiivisuudesta ja jatketaan arvokkaan tiedon tuottamista!

Kommentit

  • Tästä syystä yksittäiset hyvin spesifisti jonkin tietyn ongelmatilanteen ympärillä pyörivät kysymykset pyrimme arkistoimaan kuten myös samoista aiheista aloitetut uudet keskustelut.

    Ylläolevaa en oikein ymmärrä. Yksi syy miksi ihmiset kysyvät samoja asioita uudestaan on se, että niitä ei haulla enää löydä. Sitten nämäkin taas arkistoidaan ja taas kysytään samaa jne.

    Toki myönnän, että moni ei edes viitsi yrittää hakea, mutta kun itse on johonkin vastannut kattavasti ja taas kysytään samaa asiaa, niin ei aina jaksaisi kirjoittaa taas samasta asiasta uudestaan vaan voisi edes itse haulla hakea aiheen uudestaan esiin ja viitata suoraan siihen.

    Olkoon tästä vaikka esimerkkinä seuraava:
    Wlan yhteys ei toimi asunnossa joka puolella http://tuki.dna.fi/org/dna-fi/d/wlan-yhteys-ei-...

    Johon on melko kattavasti vastattu eri vaihtoehtoja ongelman ratkaisemiseksi. Tämä viestiketju on ilmeisesti arkistoitu, koska sitä en enää ainakaan haulla löytänyt.

    Wlan yhteys heikko asunnon toisessa kerroksessa. Miten toimin? http://tuki.dna.fi/org/dna-fi/d/wlan-yhteys-hei...

    Tämä on toinen samaa asiaa koskeva ketju, joka on aloitettu muutama päivä sitten. Ja taas vastaillaan samoja asioita.

    Voisiko vaikka arkistoon olla oma hakunsa, jotta noihin vanhoihinkin viesteihin pääsisi käsiksi muutenkin kuin tietämällä suoran linkin?

  • Hei SamiP!

    Ihan alkuun kiitos aktiivisuudestasi palstalla ja useista hyvistä vastauksista.

    Useiden samasta aiheesta aloitettujen keskusteluiden arkistointi tähtää juuri siihen, että jo aloitetut keskustelut ja niiden alla olevat hyvät vastaukset löytyisivät helpommin. Nuo linkittämäsi keskustelut ovat molemmat edelleen aktiivisia. Täytyypä selvittää mistä johtuu, ettet hakutoiminnolla näitä löydä. Kiitos palautteesta.

    Arkistoituihin viesteihin voisi ajoittain myös olla tarvetta päästä kahlaamaan myös käyttäjänäkökulmasta, joten katsotaan onko tällekin jotain tehtävissä.

    Muokkaus 21.10. klo.8:24 : Ainakin minä sain hakutuloksissa juuri tämän käyttäjä "Katrin" aloittaman viestiketjun kun lähdin kirjoittamaan otsikkokenttää wlan -ongelmasta.

    DNA Jukka palvelupäällikkö
  • Nyt tosiaan haku tuntuu toimivan ja tämä kyseinenkin viestiketju löytyy. Aikaisemmin testasin monellakin eri hakutermillä ja millään sitä ei löytänyt. Nyt esimerkiksi haku ”sähkömies”, tuottaa kyseisen ketjun tulokseksi.

    Kiitos ongelman korjaamisesta.

  • Google löysi minulle 3 päivää sitten aloitetun viestiketjun joka käsittelee aihetta: Reiluliittymällä iPhone vanhaan liittymään. Kyseistä keskustelua en löydä foorumilta enkä foorumin haulla. Mutta Googlella pääsen keskustelusivulle.

    Aloitusviesti alkaa lauseella:
    Kävin Oulun Halituskadun liikkeessä
    myöskään tätä specifiä neljän sanan pötköä ei foorumin haku löydä.
    Miksi kyseinen viestiketju on kätketty tehokkaasti foorumilta?

  • Huomioitavaa tässä vielä että kadunnimessä on kirjoitusvirhe. Eli haun pitäisi osua tähän uniikkiin merkkijonoon erityisen tehokkaasti.

  • Hei Jussi!

    Kun kirjoitat hakuun "DNA Reilu" tai vaikka mainitsemasi fraasin "Kävin Oulun Halituskadun liikkeessä", löytyy tuo kyseinen viestiketju hakutuloksista.

    Otsikkokohtaan kirjoittaessa saat muutaman esimerkkiketjun ja loput löydät klikkaamalla alimpana olevaa "Lisää samanlaisia viestejä".

    DNA Ida T palveluneuvoja
  • Kiitos nopeista vastauksista, hienoa myös että moderoitte. Valitettavasti jos haen esimerkkifraasillani sivuillanne olevalla hakukentällä saan 17 kpl vastauksia, joista ensimmäinen osuu tähän viestiketjuun. Mutta 16 muuta ampuvat ohi.

    Minu puolesta nämä kommenttini hakumoottoriinne voi poistaa, oleellista on että en saa hakuosumia ketjuun foorumilta. Mutta Google löysi ketjun, jossa valitettavsti oli huonoja uutisia vanhalle asiakkaalle.

    Itse en ole liikkeessä liittymäsopimuksen kanssa käynyt, 4S on vielä yksi erä maksamatta.

  • Tämä haku homma ei nyt kyllä toimi oikein. Ilmeisesti te siellä DNA:lla saatte jotenkin eri tuloksia haulla kuin me asiakkaat. Itse en millään löytänyt aikaisemmin esim. sähkömies hakusanalla tuota erästä viestiketjua jonka sitten DNA Jukka kuitenkin löysi ja sitten se alkoi lopulta munkin hauissani näkymään.

    Nyt ilmeisesti DNA Ida löytää taas tämän viestiketjun: http://tuki.dna.fi/org/dna-fi/d/dna-reiluliitty... Foorumin omalla haulla, mutta minä ja Jussi sitä ei löydetä.

    Itselläni käy aivan samanlaisesti, tosin omissa tuloksissani tämä ketju on toisena, mutta tuota alkuperäistä ja tällä kertaa haettua ketjua ei tuloksista löydy.

    En myöskään oikein ymmärrä tuota vinkkiä millä pitäisi saada lisää samanlaisia viestejä. Itselläni kaikki haun löytämät viestit tulevat yhteen pötköön, eikä mitään vaihtoehtoa ns. lisäosumille löydy.

    Liitteenä vielä kuvakaappaus siitä mitä minä tuolla haulla löydän.

    Liitetty tiedosto:

  • Kun arkistoimme ketjuja, joissa käsitellään asioita, joista on jo olemassa vastaavia ketjuja tai kyseessä on asia, joka koskee hyvin pientä asiakasryhmää, ei nämä ketjut enää valitettavasti löydy sivuston haku-toiminnolla. Keskustelussa mukana olleilla on kuitenkin useimmiten linkki sähköpostissaan suoraan viestiketjuun, ja nämä toimivat edelleen, vaikka viestiketju olisikin arkistoitu.

    Näissä oli myös hieman täällä päässä alkuun sekaannusta, että miten arkistoidut ketjut toimivat ja näkyvät jatkossa, mutta valitettavasti niitä ei siis asiakkaat pysty sivustolta hakemaan. Pahoitteluni tästä, että olemme antaneet hieman virheellistä infoa.

    Tällä valinnalla lisäosumille tarkoitamme heti etusivulla sitä, kun olet kirjoittanut hakusanan ja sivusto ehdottaa hakusana-kentän oikealle puolelle muutamaa tulosta, ja näiden otsikoiden alla on vielä erikseen linkki "Lisää samanlaisia viestejä". Tällaista toimintoa ei siis ole enää erikseen viestiketjulistalla, josta olet kuvakaappauksen lähettänyt.

  • No joo, ei ole tullut yritettyä hakea mitään tuolla ”Aloita kirjoittamalla viestiäsi kuvaa otsikko” kentällä, kun vieressä on erikseen ”Hae kysymyksiä ja vastuksia” kenttä. Tästä viimeksi mainitusta ei vaan noita ehdotuksia tule.

    Tuo arkistointi homma on aika, mitenkä sen nyt kauniisti sanois, kökkö. Itse en vaan näe siinä järkeä, että olemassa olevia ketjuja arkistoidaan näin nopealla aikataululla ja että ne eivät sitten enää näy edes hauissa. Jotenkin sen vielä ymmärrän, että ko. ketjut häviävät tuolta foorumin listalta, mutta haulla ne pitäisi silti mielestäni löytää tarvittaessa. Näin jo olemassa oleviin hyviin vastauksiin olisi huomattavasti helpompi viitata tulevissa samanlaisissa kysymyksissä.

    Itselläni ei ainakaan ole tapana säilyttää sähköpostissa tai muuallakaan linkkejä vanhoihin keskusteluihin. Eikös se tämän foorumin idea juuri ole, että sieltä löytää vastauksia?

  • DNA reiluliittymä vanhalle asiakkaalle
    tällä hakulauseella ei löydy 50 ensimmäisen forumin sisäisen haun luettelosta yhtään osumaan asiaa käsittelevään viestiketjuun. Eli tämä teidän forumin arkistointi ja huku järjestelmä on asiakkaan kannalta rikki.
    Onneksi Google löysi viestiketjun, joka vain muutamia päiviä vanha ja edelleen aktiivinen, jopa moderoitu!

  • miten nyt pääsen katsomaan sähköpostejani joita tarvitsen pikaisesti?

  • Hei Liisa!

    Sähköpostin löydät klikkaamalla nettisivullamme dna.fi yläpalkissa olevaa Minun Palveluni -linkkiä ja tämän jälkeen rullaamalla sivua hieman alaspäin kohtaan Muut palvelut, jossa näkyy Webmail.

    DNA Ida T palveluneuvoja
  • Miten vaihdan prepead liittymän pin-koodin

  • Se miten PIN-koodi vaihdetaan riippuu puhelimestasi. Puhelimesi ohjekirjassa todennäköisesti myös tuo asia kerrotaan.

    Mikä puhelin sinulla on käytössä?

  • miksi dna-prepaid kortti ei toimi nettitikussa? Tikku on päivitetty dna-ajureilla! Kaikilla muilla operaattoreilla on toiminut mutta ei dNA:lla!

  • Hei Mika!

    DNA:n Prepaid liittymät toimivat Mokkuloissa, kunhan asetukset ovat oikein. Mokkulan APN on mitä luultavimmin väärä. Tarkistathan että APN on prepaid.dna.fi.

  • Miten saa vanhasta Nokia ashi 311sta siirrettyä arkistoidut viestit uuteen Samsung Calaxiin?

  • Hei Eija!

    Asiakaspalvelumme tehtäviin ei kuulu päätelaiteopastus, joten suosittelen ensisijaisesti tarkistamaan laitteesi ohjekirjasta miten arkistoidut viestit voisi siirtää uuteen puhelimeen.

    Tarvittaessa voit olla yhteydessä yhteistyökumppanimme HS Works Oy :n tekniseen tukeen. HS-Works Oy:n palvelunumero DNA:n asiakkaille 0600 305060 (1,98eur/min + mpm/pvm)

    DNA Ida T palveluneuvoja
  • Tämä kommentti siirettiin erilliseen viestiin._

  • Viestin seuraaminen / seuraamisen lopettaminen.
    Harmikseni huomaan muistini pätkivän - miten jonkun viestin seuraaminen saatiin lopetettua?
    Ja kun tämä on näin käytät tehokkaasti tukisivuja-ketju - niin eikös sen ohjeen pitäisi lukea täällä?
    Minni
  • Moikka Minni! Viestiketjun seuraamisen voi lopettaa sähköpostiin tulleesta ilmoituksesta kun seuraamaasi ketjuun on kommentoitu
    DNA Iiro palveluneuvoja
  • AHAA, se oli s-postin puolella...ilmankos en löytänyt täältä!
    Kiitos

    Voihan se olla, etten ole ainoo kun tätä ei huomaa / tämän unohtaa...
    Minni

Kommentoi tai kirjoita uusi viesti

Nimesi ja viestisi näytetään julkisesti.Sähköpostiosoitettasi ei koskaan näytetä julkisesti.