Netti katkeilee

Nettiyhteys katkeilee aika-ajoin. N.  viikon-kahden välein nyt kun tarkempaa kirjaa pitänyt. Joka kuukausi temppuilee. Pitää käynnistää modeemi uusiksi ja sitten toimii taas. Vanhalla modeemilla teki samaa. Ennen asuimme ydinkeskustassa ja modeemi toimi ja kaikki laitteet toimivat täysin moitteetta. Nyt asumme eri kaupungissa ja 2-3km päästä keskustasta. Tämä on nykyään 5g aluetta. Ajattelin vian olevan modeemissa ja siksi uusin modeemin, ostin myös vahvemman 5g liittymän jopa modeemin sim kortti on uusittu. Eli kaikki on uutta sen puolen, mutta ongelma jatkuu yhä. Puhelimemme eivät käytä juuri milloinkaan wifi yhteyttä, samsungin smart tv käyttää eniten ja sillä katkeaa usein netti ja herjaa 'ei oikeuksia' ja kun boottaa modeemin yhdistää jälleen ongelmitta. Kolme tietokonettakin käyttää mutta ne eivät ole aktiivisessa käytössä yksi vain virroissa, toiset satunnaisesti. Yleensä katkeaa kun katotaan telkkaria tai siinä sen huomaa ekana kun lähetys katkeaa. On se ruutu tai hbo max ei väliä. Uusi modeemi ollut meillä vajaa puoli vuotta. Modeemi sijaitsee parin metrin päässä ikkunaa ja sijainniltaan on maston suunnalla taloa. On kokeiltu eri huoneessakin muttei ole auttanut. Modeemin asetukset nollattu ja tv on myös nollattu niistäkään ei ollut apua. Modeemi: ZTE MC8020 ja Samsung 2019 55" äly tv tarkkaa mallia en ulkoa muista. Kellonaika kun yhteys katkeaa vaihtelee ihan täysin. Myös kamerajärjestelmä herjaa menevänsä välillä offline tilaan joka viittaa myös nettiyhteyden katkenneen. Modeemin boottaus auttaa myös tähän eli ei ole ainoastaan yhden laitteen kanssa ongelmaa.

Onko mitään vinkkejä mitä tehdä?

Yritän ainakin suoraa cat6:sta modeemin ja telkkarin väliin vielä ja katon jatkuuko pätkiminen yhä.

Voisiko kodinlaitteet jakaa eri netteihin. Esim tietokoneet ja puhelimet omaan nettiin ja kamera, vesivuotovahdit yms laitteet toiseen. Mahtaisiko se auttaa? Oisko mesh purkki järjestelmästä tai signaalin vahvistimista jotain apua tässä kohtaa?

Kaikki vinkit otetaan vastaan. Harmittaa kun kerrostalossa ei ollut mitään ongelmia ja siellä oli samanlainen sim kortilla toimiva modeemi. Eikä etäisyys ydinkeskustaan nyt niin hirveä ole ja mastokin tuossa max. kilsan päässä. Talo on reilu 100m2 ja levyseinillä. Etäisyys modeemista laitteisiin ei mikään jäätävä.
Vilkku

Kommentit

  • Jos vikaa ei löydy, mutta uudelleenkäynnistys auttaa, kannattaa boottaus ehkä automatisoida. Olen nähnyt 5G-modemireitittimen, jossa oli asetusten kautta mahdollista määrittää uudelleenkäynnistys esim. kerran viikossa. Omassa muutaman vuoden ikäisessä 4G-laitteessani ei sellaista mahdollisuutta ole. Olen kytkenyt laitteen sähköt muutaman euron kellokytkimen kautta niin, että se sammuu joka yö muutamaksi tunniksi. Hyvin toimii!
    Papparainen

Kommentoi tai kirjoita uusi viesti

Nimesi ja viestisi näytetään julkisesti. Sähköpostiosoitettasi ei koskaan näytetä julkisesti.